Be heard. Alive.

Kuntapolitiikka, etäkampukset Lahti & FITech, sekä kansainvälisyys

Kuntapolitiikka, etäkampukset Lahti & FITech sekä kansainvälisyys

Hallitusvuosi lähenee loppuaan ja on taas aika etsiä uusia innokkaita tekijöitä LTKY:n perheeseen. Tämä vuosi on mennyt nopeammin kuin uskoinkaan ja siihen on mahtunut upeita kokemuksia, kohtaamisia ja rutkasti uuden oppimista. Tällä kertaa hallitusvuodestaan ja -pestistään teille kertoilee hallituksen jäsen Anniina, joka vastaa kuntapoliitiikasta, etäkampuksista ja kansainvälisistä asioista. 

Opiskelen 4. vuotta tuotantotaloutta, eli aloitin tänä syksynä maisteriopinnot. Toimin viime vuonna Kaplaakin hallituksessa TEK- ja alumnivastaavana sekä purjehduskerho Skuutin hallituksessa projektivastaavana. Sivuprojektina päätin lähteä mukaan myös LTKY50 juhlavuosityöryhmään toteuttamaan ylioppilaskuntamme juhlavuotta. Työryhmän kautta päädyin lopulta LTKY:n vuosijuhlasihteeriksi toteuttamaan LTKY50 vujuja. Nämä huikeat yli 500 hengen vuosijuhlat ovatkin tähänastisen järjestöaktiiviurani suurin yksittäinen projekti, jota sain kunnian olla tekemässä yhdessä työparini kanssa.

Sihteerivuoden aikana tutustuin ihaniin toimiston tyyppeihin sekä sivusilmällä seurasin LTKY:n hallituksen toimintaa. Loppuvuodesta heräsi kiinnostus hallitukseen mukaan lähtemisestä ja lopullisen rohkaisun hakuun minulle antoi muutamat kannustavat sanat työkavereilta, joten tässä sitä ollaan.

Kuva kirjoittajasta vuosijuhlilla
Alkuvuodesta pääsin edustamaan ylioppilaskuntaa Armatuurin, Kaplaakin sekä VYY:n vujuille. Kuvaaja: Miika Tiainen

Päätehtäväni LTKY:n hallituksessa on kuntapolitiikka ja etäkampukset Lahdessa ja Turussa. Kuntapoliittisena vastaavana työpöydälläni on ollut ennen kaikkea ensi kevään kuntavaalit, joihin olemme yhdessä KOEn kanssa läpi vuoden valmistautuneet. Kuntavaikuttaminen, lobbaaminen ja politiikka ovat yksiä niistä asioista, jotka vuoden aikana ovat muuttuneet mututietämyksestä tutuiksi. Suuri kiitos tästä kuuluu niin LTKY:n lobbausasiantuntijoille kuin KOEn toimijoille, jotka ovat tiiviisti tehneet yhteistyötä kuntavaikuttamisen saralla.   Kuntapoliittisena vastaavana olen ollut myös yhteydessä aktiivisesti niin Lappeenrannan kuin Lahdenkin kaupungin työntekijöihin sekä osallistunut kaupungin työryhmiin.

Toinen päävastuualueeni on etäkampukset, ja suurin projektini onkin ollut LTKY:n laajentuminen Lahteen. Vuoden aikana olen matkustanut erityisesti Lappeenrannan ja Lahden välillä sekä tutustunut sekä Lahden kaupunginjohtoon että LUTin Lahden kampukseen ja sen toimijoihin. Lahtivastaaana olen järjestänyt myöskin Lahtikursion, jossa yhdistyivät niin kursion, sitsien, wappukasteen, teekkarilakituksen ja kyykkätapahtuman järjestäminen.

Lisäksi vastuulleni kuuluu kansainväliset asiat, joka on tarkoittanu näkyvimmin International Committeen johtaminen sekä SYLin KV-sektorin kautta aktiivinen yhteydenpito muihin ylioppilaskuntien kv-vastaaviin. Ja jottei hommat loppuisi kesken, jokainen LTKY:n hallituksen jäsen toimii 1-2 killan kummina sekä teekkarijäsenet toimivat myöskin TEKin hallopedeina. Itse olen toiminut kahden killan kummina sekä istunut TEKin nuorten valiokunnassa.

Kuva kirjoittajasta, toisesta hallituslaisesta ja kahdesta LTKY:n työntekijästä koiran kanssa autossa
Hallitusvuoden aikana matkustaminen tuli tutuksi, vaikkakin matkapahoinvointisena ei ollut aina lempparijuttu. Kuvassa hallituskaveri Meeri sekä LTKY:n työntekijät Tiia ja Antti + Kaapo tietysti.

Työntekijänä ollessani seurasin LTKY:n toimintaa läheisesti, joten minulla oli jo jonkinlainen käsitys mitä ylioppilaskunnassa puuhataan. Minut yllätti kuitenkin täysin, kuinka kokonaisvaltaista ja lyhyellä varoitusajalla kalenteria täyttävää hommaa tämä lopulta onkaan ollut. Aikataulutus, joustaminen sekä delegointi ovat vuoden aikana tulleet erittäin tutuiksi. Hallitusvuoteen on silti mahtunut paljon uuden oppimista, epämukavuusalueella toimimista sekä iloa ja onnistumisia.

Olen oppinut valtavasti vielä vuosi sitten melko vieraista aiheista, esimerkiksi vaikuttamisesta, lobbauksesta, politiikasta sekä Lahtiprojektin myötä täysin uuden toiminnon perustamisesta. Parasta on ollut päästä vaikuttamaan koko yhteisömme asioihin sekä edistämään opiskelijoiden asemaa niin kampuksilla kuin valtakunnallisestikin.

Kuva hallituksen jäsenistä kyykkäämässä
Tampereella MM-kyykässä pelaamassa muita yo-kunta vastaan Vilin, Iitan ja Kuisman kanssa. Kuvaaja: Tuomo Pokki

Kaikesta huolimatta kulunut vuosi on ehdottomasti antanut enemmän kuin ottanut. Wapun siirtyminen ja siitä seurannut etäwappu, LTKY:n vuosijuhlien ja seminaarireissujen peruuntuminen sekä muut vastoinkäymiset toki harmittivat, mutta myös paljon hyvää mahtui tähän vuoteen. Keväällä pääsin tutustumaan vaasalaisten vuosijuhlaperinteisiin, tamperelaisten MM-kyykkämeininkeihin sekä tapaamaan Lappeenrannan ja Lahden kaupunginjohtajia.

Vuosi on ollut muutoksiin sopeutumista, nopeaa reagointia, uuden opettelua sekä itsensä haastamista ja kehittämistä. Paras kiitos tehdystä työstä on ollut, kun toimistokaveri tai tapahtuman osallistuja on tullut taputtamaan selkää ja sanonut, että hyvin hoidettu. Koska teille, rakas opiskelijayhteisön jäsen, teille me tätä tehdään, rakkaudesta lajiin <3 Toivottavasti juuri sä olet ensi vuonna kirjoittamassa tätä ja muistelemassa, miten hemmetin upea ja kasvattava vuosi on ollut ja kuinka kiitollisena saa kuulua tähän yhteisöön!

Anniina Pokki

Anniina Pokki

LTKY:n hallituksen jäsen, jonka vastuisiin kuuluu kuntapolitiikka, etäkampukset Lahti & FITech sekä kansainvälisyys

Jaa:

Lisää luettavaa

Sopisiko soluasunto?

Opiskelijoiden keskuudessa on havaittavissa jo pitkään jatkunut trendi: soluasuntojen kysyntä ja siten myös niiden määrä on laskussa (Helsingin Sanomat). Soluja muutetaan yksiöiksi, koska nykyopiskelijat haluavat oman keittiön ja rauhaa. Kelan