Tämä artikkeli on osa sarjaa “Hallituksen esittely 2020”. Tässä kaikki sarjan osat:
1. Viestintä, yrityssuhteet ja työelämä
2. Korkeakoulupolitiikka
3. Sosiaalipolitiikka, varapuheenjohtaja, liikunta ja hyvinvointi
4. Järjestöt ja tapahtumat
5. Kuntapolitiikka, etäkampukset Lahti & FITech sekä kansainvälisyys
6. Kulttuuri ja tuutorointi
7. Puheenjohtaja
Viime vuonna näihin aikoihin alkoi LTKY:n hallitusvuoteni lähestyä loppua. Olin kuluneen vuoden toiminut yrityssuhde, työelämä sekä Lahti ja Turku vastaavana. Vuosi oli ollut niin ikimuistoinen, että haikeus sen kaiken loppumisesta vaan kasvoi, mitä pidemmälle syksy eteni. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin valkeni, että en ole vielä antanut kaikkea itsestäni rakkaalle ylioppilaskunnallemme. Niin syntyi ajatus hakea puheenjohtajaksi. Silloin en olisi kyllä voinut mitenkään arvata millainen vuosi sitä odottaa edessäpäin.
Mitä puheenjohtaja sitten oikein tekee ja millainen vuoteni on ollut?
Puheenjohtajan tehtävät ovat niin moninaisia ja vaihtelevia, että kaiken kattavaa vastausta on vaikea antaa. Ensimmäisenä ehkä tulee mieleen, että puheenjohtaja toimii hallituksen rinnalla, auttaen ja tukien jokaista hallituksen jäsentä. Puheenjohtaja myös johtaa hallituksen kokouksia ja killoista koostuvaa Heimoneuvostoa, pitää tiivistä yhteistyötä valtakunnallisesti SYLin ja muiden yo-kuntien kanssa, osallistuu sidosryhmä- ja yhteistyötapaamisiin sekä pitää yhteyttä edustajistoon, näin muutaman pääpointin nimetäkseni. Tämän lisäksi vuoteen on kuulunut rekrytointia, monia kokouksia, Lahti-vierailuja, sääntöuudistusta, nettisivuprojektia ja sopimusten pyörittelyä. Normaaliin vuoteen verraten tästä puuttuu vielä kaikki tapahtumat ja vuosijuhlaedustukset. Tästä voi jo päätellä, että näissä hommissa ei pääse ainakaan tylsistymään!


Minulta on tänä vuonna kysytty miltä tuntuu olla (luultavasti) ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja LTKY:n historiassa, joka perui Suomen pisimmän Wapun sekä vuosijuhlat? No ainakin olen päässyt tekemään historiaa. Tottakai välillä harmittaa mitä kaikkea jäi puuttumaan tältä vuodelta, ei niinkään omalta osaltani, mutta koko Skinnarilan yhteisöllisyyden takia. Siltikin koen, että vuosi on ollut erittäin opettavainen ja voin olla ylpeä hallituksestani, jonka kanssa yritimme tehdä parhaamme opiskelijoiden hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden eteen vaikka ajat olivat haastavia.

Sinustako uusi puheenjohtaja?
Puheenjohtajana olet luultavasti se, kenelle tulee ensimmäisenä niin hyvä kuin huonokin palaute ja sinun täytyy olla valmiina tekemään isoja päätöksiä nopeallakin aikataululla. Sinun tulee pysyä perillä mitä tapahtuu niin korkeakouluyhteisömme sisällä, kuin myös valtakunnallisella tasolla. Tehtävään liittyy paljon vastuuta, mutta se antaa huomattavasti enemmän kuin ottaa. Haasteellistenkin (korona)aikojen yli kantaa oma hallitusporukka ja mahtavat työntekijät, joilta saa aina apua.
Vaikka valmistumista olen yrittänyt välttää viimeiseen saakka, haikein mielin joudun jättämään nämä hommat taakseni vuoden lopussa. LTKY on ollut iso osa elämääni jo kahden kauden ajan ja koen, että en olisi saanut mistään muualta niin arvokasta kokemusta opintojeni ohella, kuin ylioppilaskunnassa toimiessani. Vaikka et olisikaan kiinnostunut toimimaan puheenjohtajana, voin kokemuksesta sanoa, että millä tahansa hallituspaikalla tulet saamaan varmasti ikimuistoisen vuoden, jota muistellaan vielä vanhanakin.

Anna Hirsimäki
Kirjoittaja on LTKY:n hallituksen puheenjohtaja.