Be heard. Alive.

LTKY uudelle vuosikymmenelle

Tulevaisuudessa kaivataan tekijöitä, jotka uskaltavat unelmoida ja tavoitella suuria. Seuraavina vuosina tekijöiden kädet eivät ole enää niin sidotut aloitettuihin projekteihin. Vuonna 2020 on mahdollisuus suunnitella, toteuttaa ja tehdä paljon jotain, mitä kukaan ei osaa edes vielä kuvitella. 

Tänä vuonna on tehty loppuun pitkiä projekteja, saavutettu suuria asioita ja juhlittu 50-vuotista ylioppilaskuntaa. Monet ovat tehneet jo ennen meidän hallitusta töitä Lappeenrannan kaupunkisopimuksen, Skinnarilan Salen ja Lahden toiminnan kasvattamisen eteen. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mahdollistamassa näitä. Vuoden loppupuolella suunta on eteenpäin ja katse seuraavia vuosia kohti. Ensi vuosikymmenelle kaivataan innokkaita ja eteenpäin katsovia opiskelijoita hallitukseen. 

Toki jalat on hyvä pitää maanpinnalla ja muistaa ajankohtaiset asiat. YTHS:n laajentumista ammattikorkeakouluopiskelijoiden piiriin tulee seurata ja nurkan takan oleviin kuntavaaleihin valmistautuminen täytyy aloittaa. Tietenkin myös edunvalvontaa ja kulttuuria tulee ylläpitää ja kehittää. 

Yliopisto vaihtoi taannoin nimeään ja ylioppilaskunta kantaa edelleen yliopiston vanhaa nimeä, joten ylioppilaskunnan täytyy miettiä, miten tähän reagoidaan. Tässä on myös hyvä paikka uusia sääntöjä vähän isommalla kädellä. Ja mikäli nimen vaihtoon päädytään, ilmeen ja fontit voi myös miettiä läpi. Tällöin kannattaa myös harkita yhtenäisen ilmeen muodostumista esimerkiksi sosiaalisen median kanavien pohjiin. Viestinnällä tulee olemaan suuri rooli ensi vuoden toiminnassa. 

Lahden kaupunki on kovasti kiinnostunut ottamaan lisää koulutusohjelmia, joten Lahden kampuksen kasvua on hyvä pitää silmällä. Lahdessa aloittaa vuodenvaihteessa KOE-opiskelijakunnan työntekijä, jolle on allokoitu tunteja myös LTKY:n tarpeisiin. Tämä yksinään ei varmasti riitä, vaan tarvitaan Lahteen katsovaa hallituksen jäsentä. 

LTKY:n organisaatio on kokenut viime vuosina paljon muutoksia ja tästä syystä nykyhallitus toivoo ensi kaudelle hieman erilaista pestijakoa. Edunvalvonnan pariin on saatu lisää työvoimaa, joten sieltä resursseja olisi hyvä ohjata enemmän kuntavaikuttamisen suuntaan. Ensi vuonna ei ole vaaleja, niin sosiaalipoliittisella vastaavalla on aikaa taas keskittyä myös hyvinvointiin ja pehmeisiin teemoihin. Viestintää tulee ehdottomasti kehittää ja tähän tarvitaankin oma vastuuhenkilö hallituksesta. 

Kiinnostus riittää. Jos haluat vaikuttaa asioihin, hae!

Pia Etelävuori

Kirjoittaja on LTKY:n hallituksen puheenjohtaja.

Jaa:

Lisää luettavaa