31.3. Tiistai
Suomen Pisin Wappu julistetaan avatuksi perinteisin juhlallisin menoin! Kokoonnutaan siis 1.4. kello 12:00 ylioppilastalon edustalle kuulemaan Wappuriehan julistusta!!!
12:00
Ylioppilastalo
Ei tarvitse lippua
Fuksipiste: Wappuriehan julistus

Wappu on avattu ja uusi Hässi julkaistu. On aika aloittaa Suomen Pisimmän Wapun juhliminen välittömästi. Kukaan ei jaksa odottaa iltaan asti baarien aukeamista, joten aloitetaan juhliminen jo päivällä! Lippuja tapahtumaan myydää edeltävällä viikolla Ylioppilastalon aulassa sekä Wapunavauksen yhteydessä PoWin teltalla.
Liput Ylioppilastalon aulasta

1.4. Keskiviikko
Laskettelua LaSkin Crewin kotitekoisessa temppuparkissa.
Häränkadun päässä oleva pulkkamäki
Ei tarvitse lippuja.

Klara vappen, iloista Wappua! Wappu tarkoittaa myös, että taas järjestetään LTKY:n wapputehtävät! Tule kiertelemään ja suorittamaan Lappeenrannan yhdistysten ja kerhojen pitämiä hauskoja rasteja keskustaan. Tapahtuma pidetään keskiviikkona 1.4. klo 16-20. Jatkot ovat Vallassa!
Tapahtuman teemana on lasten synttärit. Lähde kiertämään keskustaa 2-6 kaverin kanssa. Tiimin voi rekisteröidä Satamatorilla klo 15 eteenpäin. Tulethan seuraamaan tapahtuman alkua klo 16.00 ja kuuntelemaan lisäinfoa tapahtuman kulusta Satamatorille. Joukkue, joka saa eniten pisteitä rasteista saa ryhmän nimen ikuistettua YO-talon aulan plakaattiin.
Tapahtuma on ilmainen, mutta jatkoille tarvitset lipun – voit ostaa lipun ilman haalarimerkkiä tai haalarimerkin kanssa. Haalarimerkin voi tulla lunastamaan joko Satamatorilta tai baariin saapumisen yhteydessä.
Dresscode: Lasten Synttärit
Haalarimerkki (myynti ltky:n teltalla, ei kide.appissa): 3€
Vätköt & Jatkot (@ Valtakatu 54):
Lipunmyynti tapahtuu kide.appissa:
Jatkot sis. narikka: 6€, Jatkot + haalarimerkki: 7€
Klo 20-21:30 Old cock ja karaoke ovat auki, pizzaslice-myynti pubissa
Klo 21:30 Vallan ovet aukeavat
Klo 23:30-00:30 Opiskeljiabändi QLicks
Bussit Keskusta-Skinnarila: klo 01:00, 02:00, 03:00
Tapahtumassa on kaksi häirintäyhdyshenkilöä: Iisa Vaara (044 5777 761) ja Milja Nylund (telegram: @miljanylund)
Esteettömyys: Wapputehtävät on esteetön, jatkoilla on portaat yökerholle. Kysymykset ja huolet voi esittää Telegramissa: @emkaltz tai [email protected]
16:00 – 20:00
Keskustan satamatori, Kipparinkatu 1
Tapahtumaan ei tarvitse lippuja, Jatkoliput sis. narikka: 6€, Jatkot + haalarimerkki: 7€
Fuksipiste: Wapputehtävät

2.4. Torstai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫


Kevään tullessa on hyvä laittaa wapun luotettavat hevoset, eli polkupyörät kuntoon. Tule siis tekemään keväthuolto pyörällesi ja nauttimaan hyvästä seurasta! Paikalla on pyörän huoltoon soveltuvia työkaluja.
⏰
📍 Notskit
🎫 Ei tarvitse lippuja
⭐️ Fuksipiste: Nuotiopiste

Kuvaus tulossa!
Fuksipiste: Sitsit

3.4. Perjantai
Saken tyhjennys -wapputapahtumasta parannettu versio eli Salen tyhjennys -sitsit. Yksinkertaistettuna sitsataan ulkona ja tyhjennetään Salea samaan aikaan.
Ylioppilastalon etupiha
7 € (linkki tulee myöhemmin)
Fuksipiste: Sitsit


Kuvaus tulossa!


Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫

4.4. Lauantai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Notskit
🎫 Ilmainen

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫
Fuksipiste: Sitsit

5.4. Sunnuntai
Ensimmäisen Wappuviikon menot ovat takanapäin ja välillä kannattaakin jo rentoutua. Tule nauttimaan elokuvasta ja snäckseistä tähän ilmaiseen tapahtumaan.
⏰
📍
🎫 Ei tarvitse lippuja

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫


6.4. Maanantai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Notskit
🎫 Ilmainen
Fuksipiste: Nuotiopiste

Kuvaus puuttuu!
⏰
📍
🎫 Ilmainen

Kuvaus puuttuu!
⏰
📍 Cafe Bar G
🎫 Ilmainen


7.4. Tiistai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫


Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫

8.4. Keskiviikko
Kaksitoista joukkuetta, mutta vain yksi voi olla Skinnarilan norsupallomestari! 🏆
Kasaa kokoon vähintään 5 pelaajan joukkue ja tule 8.4. klo 10:00 – 13:00 kilpailemaan norsupalloturnauksessa. Joukkuelippu sisältää vähintään kaksi peliä omassa lohkossa, joista parhaat joukkueet jatkavat semifinaaleihin.
Mitä? Norsupalloturnaus
Milloin? 8.4. klo 10:00 – 13:00
Missä? Kielo areena (Skinnarila)
Liput? 25€ joukkuelippu Kide.app
⏰ 10:00
📍 Kielo-areena (Skinnarila)

Kuvaus tulossa!
Kellari
19 € (linkki tulee myöhemmin)
Fuksipiste: Sitsit

Lukuvuoden viimeiset poikkitieteelliset haalaribileet
⏰
📍 Las Palmas
🎫

9.4. Torstai
Onko koulutehtävien teko päässyt unohtumaan Wapun huumassa? Saavu kellariin klo 11-14 hoitamaan tehtävät kuntoon jo perinteeksi muodostuneissa Wappulaskareissa! Paikan päällä ratkaissusta tehtävästä ansaitsee haalarimerkin. Tapahtuma on ilmainen kaikille avoin alkoholiton laskuharjoitus, jossa on myös purtavaa tarjolla!
11:00 – 14:00
Kellari
Ei tarvitse lippuja

Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Bussi
🎫

LaTeRes järjestääjo perinteeksi muodostuneet Mettäsitsit! Tapahtumapaikka Yliopiston läheinen metsä, jonne siirrytään yhdessä lyhyellä jalkamarssilla notskeilta. Lipun hinta 10€ Kideappista. ALOITUSAIKA: 17:00
⏰ 17:00 …
📍 Metsä, yliopiston välittömässä läheisyydessä.
🎫 10 € (linkki tulee myöhemmin)
⭐️ Fuksipiste: Sitsit

10.4. Perjantai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫

On tullut aika pitää täysistunto sitsien muodossa.
Lappeenrannan Kokoomusopiskelijat ja Skinnarilan Vihreät järjestävät yhdessä Täysistuntositsit, joissa luvassa on pilke silmäkulmassa parlamentaarista tunnelmaa. Illan aikana nähdään, kuinka yhteistyö toimii sitsikansan kesken yli puoluerajojen. Saadaanko sitsien päätteeksi muodostettua toimiva hallitus, vai kaatuuko se jo ennen aikojaan?
Tule mukaan kokemaan mielettömät politiikkateemaiset sitsit. Luvassa on hyväntuulista hallitus–oppositio-henkistä sananvaihtoa sekä unohtumaton sitsi-ilta hyvässä, poliittishenkisessä seurassa.
Mitä: Täysistuntositsit
Milloin: 10.4. klo 18.00
Missä: Ylioppilastalon Kellari, Lappeenranta
Liput: 9 €
Dresscode: Puoluestereotypia (ei haalareita)
Kieli: Tapahtuma järjestetään suomeksi
Esteettömyys:
⏰ 18:00 …
📍 Kellari
🎫 9 € (linkki tulee myöhemmin)
Fuksipiste: Sitsit

11.4. Lauantai
Perinteiset Wappusitsit. Onko piknikkejä ikävä? Ei hätää, nyt on aika kerätä kasaan grilli, makkarat sekä muut piknik eväät ja lähteä AMK:n parkkipaikalle viettämään Wappusitsejä 11.4 klo 12:00. Liput ovat myynnissä KideAppissa.
⏰ 12:00 …
📍 AMK parkkipaika
🎫 linkki tulee myöhemmin
⭐️ Fuksipiste: Sitsit

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫

12.4. Sunnuntai
Kiltaolympialaisten CS-pelien finaalit!
⏰
📍 Kellari
🎫 Ilmainen


13.4. Maanantai
24h festarit 13-14.4. klo 07-07 yolon parkkipaikalla, esiintyjinä Dog Hustlers, Good Boys, Stig sekä Happoradio. Tapahtumassa järjestetään myös brunssi, beer pong- turnaus sekä 2kpl pikasitsejä (Näissä erillinen lipunmyynti).
07:00 – 07:00
Baarijatkot: 21:00 – 04:00
Ylioppilastalon parkkipaikka.
Baarijatkot: Palmas, Armas 2, Valta
32 € Kide.app
Fuksipiste: Marathon Monday

14.04. Tiistai
Maratoonaaminen on rankkaa ja rankka urheilu vaatii myös arvoisensa paluun arkeen. Siksi Grilliseura on päättänyt järjestää Tasoitustiistain; Aamuisessa tapahtumassa saunotaan maitohapot pois, syödään proteiinipitoista ruokaa ja juodaan palautumispirtelöitä luonnon helmassa aivan Skinnarilan hovin kupeessa.
TL;DR: Rankan maratoonin jälkeinen tasoitus
⏰ 8:00 – 12:00
📍 Kafi/Skinnarilan hovi (Skinnarilankatu 37)
🎫 Ei tarvitse lippuja, mutta tapahtumassa on ruokamyyntiä!

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫
⭐️ Fuksipiste: Sitsit

15.4. Keskiviikko
Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫


16.4. Torstai
Kuvaus tulossa!
Ilmainen

Kuvaus puuttuu!
⏰
📍 Rantasauna + Rantaraitti
🎫

Wappu tuo tullessaan juhlan, ja nyt on aika nostaa malja! Tule mukaan rentoon viininmaistelutapahtumaan, jossa pääset tutustumaan erilaisiin viineihin ja nauttimaan wappuhenkisistä herkuista
Paikka: Luokka 7343
Osallistumismaksu: 25 €
Älä jää paitsi tästä wapputapahtumasta – ilmoittautuminen Quintan instagramin kautta!
⏰
📍 Luokka 7343
🎫 25€, Quintan Instagramiin linkki lähempänä tapahtumaa

17.04. Perjantai
Kuvaus tulossa!
Fuksipiste: Sitsit




Nyt olisi aika panna *tirsk* simat valmiiksi ja suunnata kohta notskeja nauttimaan Wapusta! Tuo oma kuppi/muki mukaan ja tule nauttimaan kerhon valmistamasta simasta, tai osallistu panokilpailuun ja tuo itse tekemäsi sima raadille ja voit voittaa palkintoja!
Tapahtumassa on luvassa hauskaa ohjelmaa sekä tarjolla simaa ja pientä syötävää väelle, mutta tuo mukiksi jotain, mikä ei ole muki.
Milloin? 17.4. klo 16–19
Missä? Notskeilla (LUTin edessä)
Miksi? Sima on hyvää
DC: Haalarit
⏰ 16:00 – 19:00
📍 Notskit
🎫 Ilmainen

Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Kellari
🎫
⭐️ Fuksipiste: Musta Wappu
Jäseneksi: https://pikametallimiehet.org/liity-join-us/

18.04. Lauantai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Lappeenranta – Lahti – Lappeenranta
🎫
⭐️ Fuksipiste: Kursio
Kiinnostaako intensiivinen lautapelimaratooni auringonnousuun asti, tai kenties rennompi korttien läpsyttely ja noppien heittely? Louhi järjestää lautapelitapahtuman lauantaina 18.4. klo 14 eteenpäin Kellarissa, ja Grilliseura on paikalla myymässä ruokaa nälkäisille. Myös sauna lämpiää illasta, joten muista ottaa pyyhe ja omat juomat mukaan! Lipunmyynti ei-jäsenille 5e paikan päällä, joko käteisellä tai MobilePayllä.
14:00 – …
Kellari
5,00 € ovella

19.4. Sunnuntai
KRK ry järjestää tänäkin vuonna wapun nopeimman tapahtuman eli KRuisinKin. Kyseessä kaikille opiskelijoille avoin mäkiautokilpailu. Tapahtuma on päihteetön, tarjolla mäkiautoilua + muuta kivaa. Tapahtumaan suositellaan vahvasti rakentamaan oma mäkiauto noin 2-6 henkilön ryhmissä, tapahtumassaa voi myös laskea KRK ry omilla mäkiautoilla, sekä muiden osallistujien rakentamilla mäkiautoilla.
⏰
📍 Keskusta
🎫 Ilmainen

Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Viipuri-sali
🎫
⭐️ Fuksipiste: Resonanssi / Teekkarilaulajat

Illan aikana pääset osallistumaan lukemattomiin peleihin ja juomaan niitä pelatessa.
Kellari
5€, paikan päällä käteisellä tai ovella todiste maksusta


20.4. Maanantai
PihaPeliä! on täällä parempana kuin koskaan! 20.4. klo 10:00 alkaen kisailemme lapsuuden tutuissa lajeissa: peilissä, polttopallossa ja kirkonrotassa. Paikalla kannattaa olla ajoissa, sillä jokaisen lajin voittaja lunastaa itselleen lipun tämän vuoden Karjalan approille! Kisailujen lisäksi tapahtumaan voit tulla pelailemaan muita rentoja ulkopelejä.
Saavu siis Schwäbish Hallille nauttimaan keväisestä pelailusta yhdessä ystäviesi kanssa!
Kilpailulajien aikataulu on seuraava:
Peili klo 10:00
Polttopallo klo 11:00
Kirkonrotta klo 12:00
Osallistujat näihin peleihin otetaan saapumisjärjestyksessä, joten jos haluat olla mukana kisailemassa approlipuista, ole ajoissa paikalla!
Mitä: PihaPeliä!
Missä: Schwäbish Hall (notskien viereinen alue)
Milloin: 20.4.2026 klo 10–14
Mitä maksaa: Ei mitään!
DC: Vapaa
Miksi: Koska lapsuuden pihapelit ovat parhaita!
Lisätietoa tapahtumasta tapahtumapäivänä Instagramissa @tetra_ry
⏰ 10:00 – 14:00
📍 Schäbish Hall (notksien läheisyydessä)
🎫 Ilmainen, ei lipunmyyntiä

Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Luokkahuone 7339
🎫

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫
⭐️ Fuksipiste: Sitsit

21.4. Tiistai
LaTeRes järjestää Vahvin lajeihin pohjautuvan kilpailun, jossa useampia kilpasarjoja, niin yleissarjoja kuin naisten sarjojakin. Kilpailuun osallistuminen ei vaadi aktiivista puntilla käyntiä, vaan on suunniteltu kaikille henkilöille, jotka haluavat kokeilla omia rajojaan. Kilpailu sisältää useampia lajeja, joilla testataan koko kropan voimaa ja kestävyyttä. Osallistuminen ei myöskään vaadi mitään ihmeellisiä varusteita, vaan paikalta löytyy lainavarusteita niille, jotka haluavat niitä käyttää. Lisäksi lajitekniikoita ja esimerkkisuorituksia käydään läpi ennen kisaamista, joten lajien ei tarvitse olla itselle tuttuja entuudestaan. Pääasia on, että on valmis kokeilemaan omia rajojaan tai ottamaan kaverista mittaa.
⏰
📍 Skinnarila Garden
🎫 Ilmainen (ilmoittautumislinkki tulee myöhemmin)

Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫



22.4. Keskiviikko
Kuvaus tulossa!
⏰
📍
🎫

Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Kellari
🎫

23.4. Torstai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Lappeenranta keskusta
🎫
⭐️ Fuksipiste: Wipellys

24.4. Perjantai
Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Kellari
🎫



Lyhyt seremonia, missä Fuksiolympialaisten, Fuksisuunnistuksen ja Wapputehtävien voittajajoukkueet naulaavat nimensä kunniatauluun. Seremonia järjestetään YO-talon aulassa klo 17:00.
⏰ 17:00
📍 YO-talon aula
🎫 Ilmainen

25.4. Lauantai
Lähdemme LUTin pääsisäänkäynniltä ja palaamme takaisin yliopistolle.
Vaellus tapahtuu Taipalsaaren kunnassa.
⏰ 9:00 – 15:00
📍 LUT pääovi & Taipalsaari
🎫 Legio Externa ja Lateres jäsenet: 13 €. Muut: 15 €. (linkki tulee myöhemmin)


Kuvaus tulossa!
⏰
📍 Viipuri-sali
🎫
⭐️ Fuksipiste: Resonanssi / Teekkarilaulajat

Hetki lyö, FinnHits on täällä taas! Wapun parhaimmissa bileissä palataan 70-, 80-, ja 90-luvun tunnelmiin! Kuusamo kutsuu ja menoliput Mombasaan ovat valmiina; joten ei muuta ku menox, sano Annie Lenox! Vaihda farkut verkkarihousuun, ota sukkula kohti YO-taloa 25.4. ja svengaa kuin viimeistä päivää! Luvassa teeman mukaista ohjelmaa ja live-musiikkia.
MITÄ? Wapun legendaarisimmat bileet
MISSÄ? Yo-talo
MILLOIN? 25.4. klo 20.00
LIPUT? tba (vain käteinen!!)
DC? 70-,80-,90-luku! (EI haalareita)
⏰ 20:00 …
📍 Ylioppilastalo
🎫 Myynti tulossa (vain käteisellä)
⭐️ Fuksipiste: FinnHits
26.4. Sunnuntai
Perinteisesti maaalataan Punkkerimäkeen talven jäljiltä kuluneet kiltojen ja kerhojen logot! Maalit toimitetaan punkkerimäelle klo 10:00 ja ne poistuvat 15:00.
⏰ 10:00 – 15:00
📍 Punkkerimäki
🎫 Ilmainen

Kuvaus tulossa!

Cluster ja Ruut järjestävät yhdessä päihteettömän videopelitapahtuman kaikille. Tapahtuma pidetään Yo-Studiolla sunnuntaina 26.4. klo 12:00 eteenpäin. Tapahtuma on ilmainen
Mitä luvassa?
Retropelejä – Uppoudu nostalgisiin klassikkopeleihin.
Ajosimulaattori – Kruisaile virtuaalisilla kilparadoilla.
Konsoli- ja tietokonepelejä – Moninpelejä kavereiden kanssa, turnauksia ja kaikkea siltä väliltä!
Tarjolla rentoa tunnelmaa ja leikkimielisiä turnauksia.
12:00 …
Yo-Studio
Ilmainen


27.4. Maanantai
LaTeRes järjestää tänäkin vuonna hyvin suositun Wappupaintballin. Pelit järjestetään tänäkin vuonna Saimaan Paljun rakennetulla areenalla Mustolan teollisuusalueella osoitteessa Pelkolantie 85, 53300 Lappeenranta. Kulkeminen tapahtumaan on jokaisen osallistujan vastuulla, mutta suosittelemme kimppakyytejä. Pelit pelataan klo 10-12, joten saavuthan ajoissa paikalle. Vaatetuksena tietenkin haalarit ja/tai sotaisat kledjut / vaatteet joiden likaantuminen ei haittaa (värikuulien väriaine vesiliukoista ja lähtee normaalilla pesulla). Tapahtuma kustantaa 39€ ja hintaan sisältyy ase, painepullo, 500 kuulaa, maski ja ohjatut pelit. Tapahtuma on alkoholiton, mutta omat vedet ja eväät kannattaa ottaa mukaan. Ota kaverisi mukaan ja tule kokemaan tämä huikea wappukokemus!
10:00 – 12:00
Pelkolantie 85, Lappeenranta
39 € (linkki tulee myöhemmin)
Tule juhlistamaan LTKY:n rakastetun maskotin, Krokotiili Genan Syntymäpäiväjuhlia laulamalla laulukirjamme Punamusta kannesta kanteen. Laulumaratooni aloitetaan YO-talon kellarissa klo 16:00 ja kestää iltamyöhään, kunnes joka ikinen laulu on laulettu. Tapahtuman aikana Teekkarifuksit pääsevät suorittamaan fuksipisteläystäkkeessä pakollisena pisteenä laulutenttejä fuksivastaaville saunan lämmössä. Laulutenttiin kuuluu Teekkarihymni sekä yksi vapaavalintainen laulu Punamustasta. Tapahtuma on ilmainen.
16:00 …
Kellari
Ilmainen
Fuksipiste: Genan syntymäpäivät / Laulutentti
28.4. Tiistai
Siltä varalta, että logojen maalaus ei onnistu sunnuntaina 26.4. huonon sään takia, tämä päivä on varalla.
Kuvaus tulossa!

Kuvaus tulossa!
G-Bar
Ilmainen
Fuksipiste: Kujavisa

29.4. Keskiviikko
Kamerakerho järjestää jälleen wappuaiheisen photoboothin 29.4. klo. 15-17. Tarjolla rekvisiittaa ja kuvaaja – piipahda ikuistamaan itsesi ja ystäväsi wapun hengessä! Kuvat saa omaan käyttöön lähes samantien eikä maksa mitään.
⏰ 15:00 – 17:00
📍 Ylioppilastalon aula
🎫 Ilmainen

Kuvaus tulossa!
⏰ 15:00 – …
📍 Ylioppilastalon parkkipaikka
🎫 Ilmainen
⭐️ Fuksipiste: Saunayö
30.4. Torstai
Perinteinen Kurkipatsaiden lakitus ja kaste Marian aukiolla ja satamassa lappeen Rannan keskustassa! Tule seuraamaan seremoniaa, jossa LTKY:n hallitus lakittaa kurkipatsaan ja lappeen Rantalaiset opiskelijat saavat painaa Teekkarilakin sekä Ylioppilaskunnan lakin päähänsä. Seremonian jälkeen siirrytään kulkueessa satamaan jossa tapahtuu perinteinen fuksikaste ja ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsevät laskemaan liukumäestä viileän Saimaan raikastavaan syleilyyn. Seremonia alkaa klo 12:00, tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
12:00
Marianaukio, Satama
Ei tarvitse lippuja
Fuksipiste: Kaste 30.04
OLETKO VALMIS VIIMEISIIN BILEISIIN ENNEN WAPPUA?
TÄHÄN HUIPENTUU SUOMEN PISIN WAPPU
Tänäkin vuonna on luvassa legendaariset Wappuaaton Bileet. Bileet alkavat klo 21:00 YO-talonedessä. Tulethan ajoissa seuraamaan alkuillan ohjelmaa, jossa ilmoitetaan esimerkiksi Wapputehtävien voittajatiimi. Ohjelmaan mahtuu myös beer pongia, kuvausseinä YO-talon aulassa ja karaokea kellarissa! Lisäksi teekkarifuksit saavat vihdoinpainaa ansaitun lakin päähänsä keskiyöllä!
MITÄ: Wappuaaton bileet
MISSÄ: YOLO/ YO-parkkipaikkaMILLOIN: 30.4. 21-02
HINTA: ILMAINEN
DC: Haalarit + Lakki
Tapahtuma-alueella on esteetön kulku.
21:00 – 02:00
Ylioppilastalon parkkipaikka
Ilmainen
1.5. Perjantai
Wappupiknikkiä vietetään lappeen Rannan linnoituksen valleilla Wappupäivänä 1.5. alkaen klo 12:00. Ota omat eväät mukaan, ja hyvää seuraa ja tule nauttimaan wappupäivästä. LTKY julkistaa tapahtumassa palkintoja joita vuoden aikana opiskelijat ovat saavuttaneet.
DC: Siistit vaatteet
⏰ 12:00
📍 Lappeenrannan linnoituksen vallit
🎫 Ei tarvitse lippuja
2.5. Lauantai
Wappua on nyt juhlittu ruhtinaalliset 33 päivää ja nyt on aika siistiä juhlimisen jäljet. Skinnarilan kampusalueen viihtyisyydestä pidämme yhdessä huolen kun pahoinvointitoimikunnassa jalkaudumme siivoilemaan Wapun jälkiä ja jäänteitä. Siivoukseen osallistujille tarjolla ruokaa ja sauna.
12:00
Skinnarila, Kellari
Ilmainen