Search

Tapahtumat

Sisältö

LTKY:n tapahtumat

Lappeenranta

Hyvinvointiviikko

Hyvinvointiviikkoa vietetään jälleen 9.-13.3. Hyvinvointiviikon aikana tarjolla on monenlaista hyvinvointia tukevaa ohjelmaa opintojen väliin. 

Näet koko viikon ohjelman alta. Lisätietoa yksittäisistä tapahtumista saat tapahtuman järjestäjiltä. 

LUT-yliopiston ylioppilaskunta LTKY järjestää perinteikkääksi muodostuneen koko perheen Jääriehan lauantaina 7.3. klo 10-13 Lappeenrannan keskustassa Satamatorilla. 🩵

Paikalla on monenmoista puuhaa niin perheen pienimmille, kuin hieman vanhemmillekin. Luvassa on muun muassa VPK:n sammutusauton kalustoesittelyä ja talutusratsastusta. Jääriehassa on myös yliopiston kiltoja, kerhoja, sekä ammattikorkeakoulun ainejärjestöjä pitämässä koko perheelle suunnattuja rasteja. Joukossa on muun muassa muisti- ja palapelejä sekä tarkuuta vaativia pelejä! Paikalla on myös LTKY:n tarjoamaa kuumaa mehua ja kahvia.

Tervetuloa paikalle nauttimaan talvisesta lauantaista!

LTKY järjestää tapahtuman yhteistyössä LOASin, TEKin, Aalefin ja Lappeenrannan kaupungin kanssa.

LTKYn tapahtumajaosto esittää Poikkitieteelliset fuksisitsit!

Hei Fuksi! Kiinnostaako tietää, miten muut killat sitsaavat? Jäikö kenties omat fuksisitsit välistä? Innostuitko sitsauksesta niin, että haluat uudestaan sitsaamaan? Nyt on siihen mahdollisuus, sillä poikkarisitsit on täällä!

Osallistu huikeille poikkitieteellisille sitseille, eli LTKY:n järjestämille, kaikille aloille tarkoitetuille Fuksisitseille. Sitseillä on tarkoitus tutustua eri alojen sitsiperinteisiin ja uusiin ihmisiin. Sitsien teema on Harry Potter, joten pukeudu taianomaisesti. Sitsit järjestetään yo-talon kellarissa 4.3. Klo 18.

Lippu sitseille maksaa 5€. Lipunmyynti fukseille aukeaa 19.2. Klo 14.00 ja loppuu 22.02. klo 23:59. Sinun fuksivastaavasi jakaa sinulle linkin lipunmyyntiin. Muille lipunmyynti on auki 23.-24.2. Kide.appissa, jos lippuja on vielä jäljellä.

Linkki lipunmyyntiin: https://kide.app/events/01716a85-aeab-4f33-9768-bd3feb371ce6

Tapahtuman häirintäyhdyshenkilöt ovat Kamila Rizqi (Tg: KamilaRizqi) ja Milja Nylund (Tg: miljanylund) Saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä TG: emkaltz tai sähköposti [email protected]

Lahti

Hyvinvointiviikko

Hyvinvointiviikkoa vietetään jälleen 9.-13.3. Hyvinvointiviikon aikana tarjolla on monenlaista hyvinvointia tukevaa ohjelmaa opintojen väliin. 

Näet koko viikon ohjelman alta. Lisätietoa yksittäisistä tapahtumista saat tapahtuman järjestäjiltä. 

Lahden opiskelijatapahtumista tiedotetaan myös @ lahoevents Instagram tilillä. 

Tapahtumakalenteri

Tämän sivun kalenterista löydät Lappeenrannan opiskelijatapahtumat. Voit tilata kalenterin ja lisätä sen omaan kalenteriisi. 

Lappeenrannan Skinnarilan opiskelijatapahtumien tiedotuksessa hyödynnetään viestisovellus Telegramia. Telegramin ”Skinnarila Bot” -tiedotuskanavalle pääset liittymään tästä

Kaikki tapahtumat ilmoitetaan botin kautta ja ne tulevat myös tämän sivun kalenteriin näkyviin.