Search

Opiskelijakulttuuri

LTKY:n yksi tärkeimmistä tehtävistä on toimia kulttuurin ja yhteisöllisyyden edistäjänä. Haluamme osaltamme varmistaa, että eri opintoalojen oma kulttuuri näkyy kampuksillamme ja perinteitä kunnioitetaan. Samalla kuitenkin pyrimme kehittämään ja uudistamaan perinteitämme nykypäivään sopivaksi. Meille on tärkeää, että Skinnarilan hengen mukaisesti jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi ja kokee itsensä osaksi yhteisöä. 

Sisällysluettelo

Opiskelija-Suomi - sanakirja

Alle on koottu keskeisimpiä opiskelijayhteisömme slangiin kuuluvia sanoja. Nämä osaamalla pysyt kärryillä siitä, mistä puhutaan. 

Sitsit

Sitsit ovat lyhyesti akateeminen pöytäjuhla. Käytännössä tapa on rantautunut Ruotsista ja muistuttaa hieman rapujuhlia, mutta on vuosien saatossa muotoutunut jokaisella paikkakunnalla hieman erilaiseksi. Sitsaamiseen kuuluu laulaminen, juomien kilistely, teeman mukainen pukeutuminen, ruoka ja luonnollisesti jatkot.

Sitseillä on normaalisti toastmaster eli toasti tai useampia. Hän tai he johtavat tapahtumaa, määrittävät tauot ja päättävät ruokailujärjestyksen. Toastien sanaa tulee kunnioitaa sitsien aikana, jotta juhlat saadaan vietyä läpi aikataulussa ja ongelmitta.

Laulaminen näyttelee suurta osaa sitseillä. Sekä teekkarien että kylterien sitseillä on omia lauluperinteitä, mutta useat kappaleet ovat tuttuja molemmille. Teekkarisitsit aloitetaan perinteisesti Krokotiili Genan syntymäpäivälaululla ja kylterisitseillä puolestaan Helan gårilla. Teekkarisitsit on myös tapana lopettaa Ikuisen teekkarin hymniin ja Karjalaisten lauluun. Lähes jokaiseen kappaleeseen ovat opiskelijat sanoittaneet myös omia säkeistöjään, joiden laulaminen kuuluu yhtälailla sitsiperinteeseen. Laulun aikana saatetaan myös leikkiä, nousta tuoleille, mennä pöydän alle tai rummuttaa pöytää. Laulamisen ei myöskään tarvitse rajoittua vain lauluvihon tai PunaMustan kappaileisiin, sillä uusien laulujen säveltäminen ja sanoittaminen on enemmänkin kuin suotavaa.

Sitsien ohjelmaan kuuluvat etenkin kylterisitseillä proggikset. Näissä jokin taho huudetaan lavalle, jossa he esittävät jonkin ohjelmanumeron, joka voi olla laulua, kilpailua, tanssia tai mitä tahansa muuta. Kylterisitseillä on myös tapana jaella rangaistuksia, punishmentteja huonosti käyttäytyville sitsaajille.

Sitsejä seuraavat normaalisti jatkot, jossa juhlimista, laulamista ja seurustelua voi jatkaa vapaammissa merkeissä.

Suomen pisin wappu lippu

Wappu

Lappeenranta tunnetaan muualla Suomessa kolmesta asiasta: kinkulla ja kananmunalla täytetyistä lihapiirakoista, Saimaan Pallosta ja Suomen Pisimmästä Wapusta. Opiskelijapiireissä lähinnä viimeisimmästä. Wappuriennot kestävät hieman vuodesta ja opintorahan suhteesta K-plussatarjouksiin riippuen keskimäärin huhtikuun alkupuolelta toukokuun toiseen päivään – olipa vuonna 2024 pisin tähän astinen Wappu 36 päivää.

Wapun aikana opiskelijoillemme tarjotaan tapahtumia laidasta laitaan. Wapun runko muodostuu jo vakiintuneista spektaakkeleista, kuten wapunavaushuudosta, FinnHits-bileistä ja mäkiautotapahtuma KRuisinKista sekä kaiken huipentavasta wappuaaton ja –päivän tapahtumakavalkadista teekkarikasteineen ja wappupiknikeineen. Lisäksi vuosittain nähdään lukuisia innovatiivisia uusia tapahtumia.

Wapun aikaan opiskelijahaalarit tarjoavat lähes kodinveroisen turvapaikan, ja ne ovatkin toimivatkin monen dresscodena. Tämän lisäksi ne ovat oiva vaihtoehto myös tapahtumien välissä. Wapunavaushuudon yhteydessä julkaistaan myös wappumerkki, joka loistaa wapun vastuukillan väreissä.

Suomen Pisimmän Wapun ohjelma ja tärkeimmät tiedot julkaistaan Wapun omilla sivuilla.

Lahdessa wappuperinteet kasvavat hurjaa vauhtia. Muutamassa vuodessa wappua on pidennetty viikosta yli kolme viikkoa kestäväksi, ja teekkariperinteet vakiintuvat vuosi vuodelta entistä vahvemmaksi. Uusien kiltojen myötä myös uusia perinteitä ja tapahtumia tullaan varmasti näkemään vuosien saatossa. Myös vuosittain vaihtuvat wappumerkki ja wappubiisi luovat raikkaan ilmapiirin Lahen Wapulle.

Teekkarilakki - alt-teksti

Lakit ja muut tunnukset

Opiskelijat erottuvat ja näkyvät kaupungilla yleensä värikkäästi. Ulkoisista tuntomerkeistä tärkeimmät ovat haalarit sekä teekkari- ja ylioppilaskuntalakki. LTKY:n toimistolla on myytävänä myös muita opiskelijayhteisömme tunnuksia: haalarimerkkejä, kuntanauhaa, pinssejä sekä PunaMusta-laulukirja.

Teekkarilakki ja ylioppilaskunnan lakki

Teekkarilakki on ylioppilaslakkia muistuttava päähine, joka on lappeen Rantalaiseen tyyliin seitsenkulmainen ja sisältä punamusta. Lakissa on tupsu, joka roikkuu lakin oikean reunuksen yli. 

Ylioppilaskunnan lakki eli LUTin kauppatieteilijöiden ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden lakki on ylioppilaslakki, jossa lyyra on vaihdettu ylioppilaskunnan tunnuksen kokardiin. Näitä kokardeja voi ostaa LTKY:n toimistolta.

Teekkari- ja ylioppilaskuntalakin käyttöaika alkaa wappuaattona kello 12.00 ja päättyy syksyllä lakinlaskijaisiin. Lakin käyttöoikeutta säädellään LTKY:n Merkkiohjesäännössä.

Teekkarilakkien tilaus

Teekkarilakkien yhteistilaus suoritetaan kahdella tilauskierroksella, joista ensimmäinen on loka-marraskuussa ja toinen tammi-helmikuussa. Tilauksia tehdään kaksi vuodessa ja ylioppilaskunta koordinoi tilaukset. Suosittelemme tilauksen tekemistä ensimmäisellä tilauskierroksella, koska lakki on sen yhteydessä tilattuna huomattavasti edullisempi. Muille kuin fukseille lakin hinta on sama tilauskierroksesta riippumatta. Lakki tilataan LTKY:n verkkokaupasta ja maksetaan tilauksen yhteydessä. Lakit saapuvat ylioppilaskuntaan paria viikkoa ennen vappua.

Haalarit

Haalarit ovat opintoalan mukaan määräytyviä ja opiskelijakulttuuriin kuuluvia suojavaatteita. Haalareita saa ja kuuluukin vapaasti koristella erilaisin merkein ja lisäyksin. Ystävillä ja seurustelevilla pareilla on myös tapana vaihtaa haalarien osia. Haalareita saa käyttää vapaasti ympäri vuoden oman harkintansa mukaan ja useissa tapahtumissa onkin dresscodena haalarit.

Jokaisella killalla on omanvärisensä haalarit ja värit tulevat varmasti nopeasti tutuksi opintojen alussa. Naapurimme LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat tuttu näky kampuksilla ja tapahtumissa, joten myös muunvärisiä haalareita näkyy kampuksella. 

vujut

Vuosijuhlat

Vuosijuhlia vietetään killan, ainejärjestön, yhdistyksen tai minkä tahansa porukan syntymäpäivien kunniaksi. Juhlat noudattavat etikettiä ja niiden rakenne on yleensä hyvin samankaltainen. Pääasiassa vuosijuhlilla eli vujuilla kuitenkin syödään, juodaan, lauletaan ja tanssitaan hienosti.

Juhlapäivä alkaa yleensä cocktail-tilaisuudella eli kokkareilla. Sinne ovat perinteisesti saapuneet kutsuvieraat, jotka esittävät tervehdyksensä, kiitoksensa ja jonkin kekseliään lahjan juhlien järjestäjille. Kokkareilla on yleensä tarjolla pientä syötävää ja juotavaa juhlioille.

Kokkareiden jälkeen siirrytään itse pääjuhlaan. Pääjuhlassa nautitaan kolmen ruokalajin illallinen, lauletaan tuttuja ja tuntemattomia lauluja sekä seurataan ohjelmanumeroita. Ohjelmassa saattaa juhlasta riippuen olla juhlapuhe, ansioituneiden opiskelijoiden palkitseminen, järjestävän tahon puheenjohtajan puhe, puhe naiselle tai vapaata ohjelmaa aina kuorolauluesityksestä drag-showhun. Pääjuhla päätetään yleensä tansseihin bändin säestyksellä.

Juhlasta siirrytään luonnollisesti jatkoille. Jatkoilla on mahdollista saada lisää ruokaa ja juomaa ja paikalla soittaa normaalisti jokin livebändi. Kestoa jatkoille ei ole määrilty ja harvempi tietää kuinka pitkää jatkoilla oikeasti meni.

Vujujen seuraavana päivänä vietetään brunssia tai silllistä. Toisistaan nämä eroavat lähinnä dresscoden perusteella, sillä brunssilla on tapa pukeutua hokinait-tyylillä kun taas silliksellä päällä ovat haalarit ja jokin teema. Brunssilla ja silliksellä syödään ja toisinaan juodaan sekä usein saunotaan ja kuunnellaan musiikkia. Saattaapa järjestävä taho olla järjestänyt paikalle jotain ohjelmaakin. Brunssi tai sillispaikalta on yleensä vielä mahdollisuus lähteä jatkoille, jonne vuosijuhlat viimeistään virallisesti päättyvät.

SONY DSC

Pukeutumisohjeistus

lappeen Rantojen opiskelijatapahtumissa on käytössä monia erilaisia dress codeja eli pukeutumisohjeita tapahtuman luonteesta riippuen. Usein tapahtuman kutsussa tai julisteessa ilmoitetaan dress code, joka voi olla jokin perinteisemmistä kuten smart casual tai cocktail, tai sitten jotain aivan muuta. Tästä pikaoppaasta löydät vinkit, mitä Skinnarilassa yleisimmin käytetyillä dress codeilla tarkoitetaan.

Useissa tapahtumissa ei välttämättä ole dress codea ollenkaan, jolloin pukeutumisestaan saa itse päättää (joskin pukeutuminen sinänsä on suotavaa). Tapahtumalle voidaan antaa myös jonkin teeman mukainen pukeutumisohje, jota on suotavaa noudattaa parhaan kykynsä mukaan, mieluiten heittäytymällä päästä varpaisiin. Ja onhan se myös aika hauskaa pukeutua kerrankin kunnolla! Arkivaatteita pääset käyttämään kuitenkin tarpeeksi usein, ettei satunnaiset teemailut haittaa.

Teemapukeutumisessa kannattaa hyödyntää kirpputoreja sekä vanhempien (sekä vanhempien opiskelijoiden) vaatekaappia!

Haalarit on varmasti helpoin dresscode, ja mahdollisesti myös yleisin. Senkus heität haalarit jalkaan ja menoksi! Jos haalareita ei vielä omista, tai e ovat teillä tietämättömillä, pukeutua saa aina myös tavallisiin vaatteisiin. Haalareita ei kuitenkaan sovi pitää varavaihtoehtona kaikkiin tapahtumiin, sillä haalareita ei sovi käyttää minkään muun dresscoden kanssa, eivätkä ne sovi paikkaamaan mitään puuttuvaa vaatekappaletta. Jos et tiedä, saako haalareissa paikalle saapua, suosittelemme jättämään haalarit kotiin ja sen sijaan pukeutumaan tavallisempiin arkivaatteisiin. Teemalliseen dresscodeen ei myöskään tule yhdistää haalareita, ellei näin erikseen mainita (haalarit + after ski tmv).

Pelottelun jälkeen mainittakoon kuitenkin, että haalareita kannattaa kuitenkin käyttää ahkerasti, ja harvemmin niiden kanssa oikeasti vikaan menee. Esimerkiksi wappu ja fuksiviikot kuluvat lähestulkoon täysin haalareissa, ja haalarit ovat näinä aikoina dresscoden oletus, poissuljettuna tapahtumat, joissa erikseen mainittu muu dresscode. Ulkotapahtumissa haalarit ovat suosittuja, ovathan ne mukavat, lämpimät ja kestävät myös nurmikolla istumista. Haalarit kannattaa kuitenkin jättää kotiin suunnatessa tavallisena iltana keskustan ravitsemusliikkeisiin, ellei kyseessä juurikin ole haalaribileet.

 

Smart casual -pukukoodista löytyy pukeutumisoppaista lukuisia eri versioita. Skinnarilassa on kuitenkin yleisesti käytössä kaksi: juhlavampi ja arkisempi. Smart casual, hokinaitin ja cocktail ovat kaikki hyvin samanlaisia, ja erot näkyvät lähinnä vain virallisuudessa ja käyttötilanteissa. Smart casual on vapaamuotoisempia yhteyksiä varten.

Arkisempi smart casual puetaan yleensä päälle yrityskontakteja varten eli siis yritysvierailuilla, case-iltoina tmv. Tällöin haetaan ns. business casual lookia eli juhlavan sijasta ennen kaikkea siistiä pukeutumista. Toisin sanoen siis siistit farkut, kauluspaita ja mahdollisesti rento puvuntakki tai puvunhousut epämuodollisemman yläosan kanssa, tai kynähame rennon yläosan kanssa tai housut yhdistettynä siistiin paitaan ja jakkuun.

Virallisempaa smart casualia varten voi pukea ylleen siistin arkipuvun (joka saa vriltään olla myös muu kuin tumman harmaa tai musta, eikä kravatti ole pakollinen), jakkupuvun tai siistin polvipituisen mekon ja jakun sen kanssa.

Hokinait on Skinnarilassa yleisesti käytetty, juhlavan mutta rennon tilanteen pukeutumismalli, joka ei nimestään huolimatta tarkoita oransseja takkeja tai jääkiekkoasua. Kyseessä on sen sijaan smart casualin ja cocktailin välimaaston pukukoodi. Koska kyseessä on hieman epävirallisempi pukukoodi, sallii se myös enemmän variointia.

Vaatteiksi sopivat siis siistit farkut tai pikkumusta, joka voi siis olla myös värillinen tai hame ja hieman tavallista juhlavampi yläosa. Niihin voi yhdistää rennon jakun tai esimerkiksi siistin neuletakin. Hokinaittiin sopii myös muun väriset puvut, kuten violetti samettipuku. Pukua tai kravattiakin voi käyttää juhlavammassa tilaisuudessa.

Cocktail-pukeutumiseen vaikuttaa paljon kyseessä olevan tilanteen luonne. Ohjeena voidaan pitää, että cocktail-tilaisuuteen pukeudutaan ikään kuin oltaisiin menossa serkun häihin.

Varmin vaihtoehto on puku tai polvimittainen mekko ja sen päällä tarvittaessa siisti jakku, bolero tai huivi olkapäiden suojaksi. Juhlavassa tilaisuudessa kannattaa valita tumma puku, valkoinen paita ja hillitty kravatti, vapaammassa tilaisuudessa voi paidaksi valita värillisen ja kravatillakin voi leikitellä.

Frakkia pääsee Skinnarilassa käyttämään oikeastaan vaan kaikkein arvokkaimmassa tilaisuudessa; akateemisilla vuosijuhlilla, jolloin pukuun voi liittää akateemiset kunniamerkit ja kunta- ja/tai kiltanauhan, joiden tarkoituksena on kertoa, mitä tahoa opiskelija juhlassa ylpeänä edustaa. LTKY:n kuntanauhassa on Karjalan värit; reunat ovat mustat ja keskellä on punainen raita. Kuntanauhan tarkemmat käyttöohjeet löydät merkkiohjesäännön IV luvusta. Yhteinen ohje on, että kuntanauhaan EI saa liittää mitään siihen kuulumatonta, kuten yo-kunnan tai killan omaa pinssiä, vaikka ne istuisivat nauhaan hyvin.

Frakki-dresscode käsittää (yllättäen) frakin, johon kuuluu sen omat lenkittömät housut, joissa on sivussa satiininauha, hännystakki, valkoinen frakkipaita, valkoinen liivi ja valkoinen rusetti sekä kalvosinnapit ja lakeerikengät. Frakin kanssa ei käytetä vyötä, joten kannattaa pukea henkselit, jos pelkää housujen tipahtavan. Frakin kanssa voi halutessaan käyttää taskukelloa.

Frakin sijaan voidaa pukeutua täyspitkään, nilkat peittävään juhlapukuun, joka ei voi etiketin mukaan olla housupuku. Puku voi olla avoin, ja silloin olkapäille tulee ottaa juhlava bolero, stoola tai huivi. Usein valitaan juhlava kangas, korut voivat olla näyttäviä ja laukkuna käytetään siroa iltalaukkua.

Frakin voi halutessaan korvata myös tummalla puvulla. Etiketin puvun täytyy olla silloin musta tai lähes musta, paidan valkoinen ja kravatin hillitty. Skinnarilassa on vuosijuhlissa opittu näkemään myös avecinsa puvun väriin sointuvia kravatteja, mutta kravattien ei tule olla kuvioituja. Esimerkiksi tummansininen tai helmen harmaa kravatti on aina varma vaihtoehto.

Jäynä

Jäynääminen on oleellinen osa yhteisömme opiskelijakulttuuria, ja jäynäkulttuurin vaaliminen kuuluu jokaiselle teekkarille, kylterille ja yhteiskuntatieteilijälle  lappeen Rannoilla ja Lahes. Jäynääminen ei ole vaikeaa ja pienilläkin resursseilla toteutettu jäynä voi olla onnistunut ja riemua tuottava. Onnistuneesta jäynästä kannattaa olla ylpeä, sillä se on yhteisömme opiskelijakulttuuria parhaimmillaan!

Kunnon jäynän olemus on usein ilkikurinen mutta hyväntahtoinen, toisinaan sopivaisuuden äärirajoilla liikkuva tapahtuma, laite, oivallus tai esitys. Jäynän tarkoituksena on tuottaa hupia niin jäynän tekijälle, jäynän kohteelle kuin suurelle yleisöllekin.

Jäynääminen on ollut aina teekkareiden yhteishenkeä kasvattava teekkarikulttuurin kulmakivi kaikilla teekkaripaikkakunnilla ja se on muovannut myös suuren yleisön käsitystä teekkariudesta niin hyvässä kuin ei-niin-hyvässä. Jäynääjä toimii siis teekkarikulttuurin sanansaattajana ja tähän sisältyy myös vastuu siitä, että jäynä ei tuota kenellekään vahinkoa.

Jäynälle sallitut rajat määritellään lappeen Rantojen Jäynäkisan säännöissä, jotka jokaisen jäynääjän tulee lukea läpi ennen jäynän aloittamista.