Search

Haku LTKY:n hallitukseen on auki torstaista 6.11. keskiviikkoon 19.11.2025. 

LTKY:n hallitus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua poikkitieteelliseen yhteistyöhön, vaikuttaa koko yhteisömme laajuisesti sekä olla mukana kansallisen tason toiminnassa ja vaikuttamisessa mm. muiden ylioppilaskuntien kanssa kehittämässä verkostoja ja tekemässä yhteistyötä. Kokemusta hallitustoiminnasta ei välttämättä tarvita, sillä innokkuus tehdä asioita yhteisen hyvän eteen ja halu oppia uutta vievät pitkälle! Hallitusvuoden aikana pääset osaksi erilaisia verkostoja, pääset kehittymään eri osa-alueissa sekä tuomaan omia ideoitasi esiin isolle yleisölle.

Hallitukseen haetaan yhteensä 8 hallituslaista, joiden pesteihin Lappeenrannassa lukeutuvat varapuheenjohtajuus, viestintä, sosiaalipolitiikka, koulutuspolitiikka, lappeen Rantojen tapahtumat ja kulttuuri. Lahdessa hallituspesteihin kuuluu mm. tapahtumat, kulttuuri ja hyvinvointi Lahden kampuksella. Lahdessa työnjako muotoutuu mahdollisten uusien hallituslaisten toiveiden mukaisesti.

Voit tutustua pesteihin molemmilla LTKY:n toimistolla toimistokahvien muodossa 10.11. Klo 12-13. Tule juttelemaan hallituksesta ja rooleista matalalla kynnyksellä! LTKY:n someihin on myös tulossa pienet videoesittelyt joka pestistä.

Hallitukseen haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus LTKY:n toiminnanjohtajalle Arttu Kaukiselle osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Hallitushakemus”. Lähetäthän hakemuksesi viimeistään keskiviikkona 19.11.2025 klo 23.59. 

Hallitushakijoiden paneeli järjestetään 20.11. Klo 16-18, lisätietoa tuloista myöhemmin. Hakijat myös haastatellaan erikseen hallituksen muodostajan toimesta. Uusi hallitus valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 2.12.2025.

Hae nyt ja lähde mukaan yhteen opiskelijaelämän upeimmista vuosista!