Julkaistu: 12.9.2022

LUT-yliopiston ylioppilaskunta LTKY esittää Roosa Grönbergiä Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n hallituksen jäseneksi vuodelle 2023. Liiton hallitus valitaan liittokokouksessa 18.-19.11.2022.

Roosa Grönberg

LUT-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto on kokouksessaan 12.9.2022 päättänyt esittää Roosa Grönbergiä SYL:n hallituksen jäseneksi vuodelle 2023. Grönberg, 23, toimii tällä hetkellä LUT-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Kauppatieteitä opiskeleva Grönberg on toiminut aiemmin ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittisena vastaavana, ainejärjestönsä Enklaavi ry:n koulutuspoliittisena vastaavana ja lisäksi hänellä on taustaa mm. Varusmiesliiton hallituksessa ja marttatoiminnasta. Grönbergillä on vahva kokemus ja osaaminen mm. koulutuspolitiikasta ja yhdenvertaisuustyöstä. 

”Haen SYL:n hallitukseen, koska SYL:n kautta pääsee vaikuttamaan opiskelijoita koskeviin asioihin. Itselleni tärkeitä teemoja ovat jatkuva oppiminen osana koulutuskentän tulevaisuutta ja mahdollistava opiskelija-asuminen. SYL:n hallituksessa haluan päästä toteuttamaan näkyvää ja innostavaa eduskuntavaalikampanjaa. Tulen myös pitämään huolen siitä, että ilmastoteemat pysyvät näkyvästi mukana SYL:n toiminnassa. Odotan innolla tulevaa syksyä kampanjan parissa ja kohtaamisia opiskelijoille tärkeissä kysymyksissä”, Grönberg kommentoi.

SYL valitsee hallituksen vuodelle 2023 liittokokouksessaan Espoon Korpilammella 18.-19.11.2022. SYL edustaa noin 130 000 opiskelijaa Suomessa valvoen opiskelijoiden etua, tehden valtakunnallisen tason edunvalvontaa ja pitäen ääntä hyvän opiskelijaelämän puolesta. SYL:n jäseniä ovat kaikki Suomen ylioppilaskunnat. 

 

Lisätietoja:

Noora Rautio, +358 44 970 6266
LUT-yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja

Roosa Grönberg, +358 400 171 076
SYL hallitushakija, LUT-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja