Be

opetuspalkinnot 2020

Opetuspalkinnot 2020

Yliopistolain mukaan toinen yliopistojen kahdesta päätehtävästä on antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Tämä ei onnistu ilman motivoituneita opettajia. LTKY:n edustajisto valitsee vuosittain vuoden luennoitsijan ja opintojakson, jotta voimme osaltamme antaa kiitosta arvokkaasta työstä. Valinnat tehdään Opetuksen laatuselvitys-kyselyn ja edunvalvontatoimikunnan ehdotuksen perusteella. 

LTKY:n vuosijuhlilla allekirjoittaneen oli tarkoitus pitää puhe, jonka päätteeksi opetuspalkintojen saajille olisi nostettu malja. Kuten moni muukin asia tänä vuonna, myös tämä hoidetaan nyt eri tavalla. Palkittavat saavat hetkensä parrasvaloissa ensi vuonna, mutta varsinkin näin koronasyksyn aikana kiitosta ei voida antaa koskaan tarpeeksi. Tässä siis muutama sananen vuoden 2020 luennoitsijasta sekä opintojaksosta. 

Vuoden luennoitsija – Mikael Collan

Mitä vaaditaan vuoden luennoitsijalta?

Vuoden luennoitsija on erityisen ansioitunut luennoitsija, joka vuodesta toiseen innostaa opiskelijat oppimaan.Hän ottaa huomioon opiskelijoiden tarpeet ja tason. Hän esittää asiat johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi sekä asettaa selkeät oppimistavoitteet. Hänellä on hyvä ulosanti ja riittävät esiintymistaidot. Luentoja tukeva materiaali on selkeää ja kattavaa ja sitoo käsitellyt asiat käytäntöön. Opintojakson sisältö on ajanmukaista ja mielellään pohjautuu uusimpaan tutkittuun tietoon. Hän käyttää opintojakson aihetta tukevia vaihtoehtoisia opetus- ja kuulustelu muotoja. Hän hoitaa opintojakson teknisen puolen kunnialla, esim. harjoitustyöt ja tenttitulokset palautetaan ajallaan. Tenttien sisältö sekä arvostelutaso vastaavat opetusta.

Hän kerää opiskelijapalautetta ja ottaa sen selkeästi huomioon opintojakson toteutuksessa.

Näihin perustuen, opiskelijat saivat ehdottaa vuoden luennoitsijaa ja perustella sitä. Alla muutamia opiskelijoiden antamia kommentteja Mikaelista:

“Ensimmäinen luennoitsija/kurssi, jonka joka ikisen luennon jaksoin katsoa ja vieläpä puhtaasti kiinnostuneena ja innostuneena, koska Collan osaa esittää vaikeatkin/monimutkaiset asiat niin, että kaikki ymmärtävät ne.”

“Collanin kurssilla Information Systems in Corporate Management and Decision-making oli todella selkeät ja hyvät luennot, ja ne videoitiin. Hän käytti monipuolisia metodeja opetuksessa”

“Mikael Collan selittää hyvin hankalat asiat siten, että jokainen ymmärtää. Luennot ovat myös viihteellistä seurattavaa.”

“Hyvä huumori ja selittää asiat seikkaperäisesti. Ei oleta, että opiskelijat tietävät mistä hän puhuu, vaan selittää asiat hyvin”

Vuoden opintojakso – Simulation of Mechatronic Machine – Aki Mikkola

Mitä vaaditaan vuoden opintojaksolta?

Opintojaksolla on erityisen hyvä materiaalikokonaisuus. Opintojakso on harjoituksista ja luennoista koostuva kokonaisuus ja se tukee opiskelua hyvin. Opintojakson tiedotus on hoidettu sähköisesti. Opintojaksosta kerätään kattavasti palautetta ja palautteen tulokset näkyvät opiskelijalle. Lisäksi positiivisina asioiksi voidaan laskea esimerkiksi opintojaksolla käytetyt vaihtoehtoiset opetusmenetelmät, jotka tukevat opiskelijan oppimista. 

Opiskelijoiden kommentit kurssista:

“Luennot olivat selkeitä ja noudattelivat materiaalia ja kurssin sisältöä. Luennoilla käsiteltiin kurssilla tarvittavia asioita ja homma eteni selkeästi eteenpäin. Missään vaiheessa ei ollut epäselvää, että mitä pitää tehdä ja koska pitää olla valmista. Myöskin tentissä kysyttiin kurssilla opiskeltuja asioita.”

“Luennoitsija joka on oikeasti innostunut opettamaan asioita ja osaa hyvin aktivoida kuuntelijoita (ei pakota). Luennot olivat erittäin kiinnostavia. Käyttää sähköisiä järjestelmiä hyvin (etäluennot, tallenteet jne).”

“Laskuesimerkkejä oli riittävästi, ja niiden perusteella pystyi itsenäisesti ratkaisemaan harjoitustehtäviä.”

“Hyvät kurssimateriaalit, luennot laadukkaita (sisältö, ääni ja kuva), ei liian kuormittava. Osallistavaa ja innokasta opetusta, joka selkeää ja asiantuntevaa. Tentit sopivan haastavia ja onnistuminen palkitsee, koska eivät todellakaan ole läpihuutojuttuja. Eväät onnistumiseen ovat tarjolla kurssilla, jos vaan jaksaa nähdä vaivaa.”

Kiitos Mikaelille ja Akille panoksesta opetuksen laatuun! Nostakaamme malja siis ensi vuoden vuosijuhlissa.

Iita Hinkkanen

Kirjoittaja on LTKY:n hallituksen jäsen vastuullaan korkeakoulupolitiikka.

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Lisää luettavaa

Viestintä, yrityssyhteet ja työelämä

Viestintä, yrityssuhteet ja työelämä

Marraskuu kolkuttelee jo ovella, ja edessä onkin myös LTKY:n hallitukseen hakeminen! Tästä alkaa artikkelisarja “Hallituksen esittely 2020”, jossa jokainen meistä tämän vuoden lytkyläisistä kertoo omasta vuodestaan.

Palautteesta tekoihin

LTKY pitää vuosittain OLS eli opetuksen laatuselvitys -kyselyn, jossa kerätään tietoa mm. opiskelijoiden jaksamisesta, opintojen etenemisestä, sekä opetuksen toimivuudesta. Vuonna 2020 kysely tavoitti ruhtinaalliset 775