Be heard. Alive.

Minustako verkostoituja?

Minustako verkostoituja?

Verkostojen merkitys työnhaussa ja työelämässä kasvaa jatkuvasti, joten on fiksua rakentaa ja kasvattaa omia verkostojaan jo opintojen aikana. Miten verkostoituminen sitten oikein tapahtuu? Pitääkö jokaisen opiskelijan osata muovautua ilmiömäiseksi jokapaikanhöyläksi, baarikärpäseksi ja messupirkoksi luodakseen jatkuvasti kontakteja kaikkialle ja kaikkien kanssa?  

Yksinkertainen vastaus kysymykseen: Ei tarvitse. Oikeastaan riittää, että on ihan oma, mahtava itsensä – juuri sellaisena kuin on. Jokainen opiskelija osaa ja pystyy verkostoitumaan omana itsenään ja omalla tavallaan. Aktiivinen pitää kuitenkin olla, koska verkostot eivät ihan itsestään synny. Listasimmekin muutamia hyväksi koettuja vinkkejä ja ajatuksia verkostoitumisen tueksi ja toivomme, että poimit listalta ne, jotka omimmilta tuntuvat.

 

1. Tunnista verkostosi  

Kun katselet vähän ympärillesi, saatat huomata, että verkostosi onkin jo suurempi kuin uskoitkaan. Verkostoosi voi kuulua mm. nykyisiä ja entisiä opiskelukavereita, työkavereita sekä esim. järjestötoiminnassa tai vaikka harrastuksissa tavattuja ihmisiä. Myös perheenjäsenet ja muut sukulaiset ovat osa verkostoasi. Mitään kontaktia ei kannata aliarvioida – (työ)elämä on täynnä mitä ihmeellisimpiä käänteitä ja yllättävistäkin tuttavuuksista voi olla iso apu monenlaisissa tilanteissa. 

 

2. Harjoitus- ja projektityöt, työharjoittelut ja lopputyöt 

Opintojen aikana kannattaa olla avoin kaikille uusille mahdollisuuksille. Osallistuminen erilaisiin yritysten toimeksiantoina tehtäviin harjoitustöihin tai projekteihin ja työharjoitteluun takaavat sen, että tutustut uusiin, työelämän kannalta merkittäviin ihmisiin. Luot uusia kontakteja myös etenkin lopputyöpaikoissasi, jotka ovat muutenkin oivia portteja työelämään. Muistathan kuitenkin pitää huolta myös omasta jaksamisestasi? Ihan jokaiseen risaukseen ei kannata sanoa kyllä. Pohdi siis, mitä haluat tulevaisuudeltasi ja mitkä projektit ym. vievät kohti tavoitteitasi.    

  

3. Yritysvierailut ja -tapahtumat  

Verkostoituminen yritysten suuntaan onnistuu luontevasti opintojen aikaisissa yritysvierailuissa ja -tapahtumissa, joihin kannattaa ehdottomasti osallistua. Näitä tilaisuuksia sinulle tarjoavat killat, urapalvelut ja myös jotkut yksittäiset kurssit. LUT & LAB urapalvelut järjestävät esimerkiksi virtuaalisen rekrytointitapahtuman, DuuniDayn tiistaina 26.1.2021. Tsekkaa tarkemmat tiedot JobTeaserin DuuniDay -tapahtumasta ja tule mukaan! 

  

4. Sosiaalisen median voima  

Esimerkiksi LinkedIn on loistava verkostoitumisen väline ja paikka, johon voit helposti taltioida omat kontaktisi. Monet muutkin somealustat toimivat verkostoitumisen apuna, mutta lienee syytä miettiä, ehditkö ihan joka paikassa häärätä. Valitse siis sellaiset kanavat, jotka ovat sinulle luontevia ja joissa voit parhaiten tuoda esille ammatillista osaamistasi. Jos tarvitset apua LinkedIn-profiilisi hiomiseen, voit kääntyä esimerkiksi urapalveluiden puoleen Moodlen Find Your Career -alustalla

 

5. Järjestötoiminta

Monille opiskelija-aktiivitoiminta on luonteva ja helppo tapa luoda ja kasvattaa omaa verkostoaan. Järjestötoiminnassa oppii myös työelämätaitoja ja -valmiuksia, jotka ovat kullanarvoisia myöhemmissäkin elämänvaiheissa. Olethan siis jo tutustunut LTKY:n ja kiltojen toimintaan?

 

6. Vastavuoroisuus  

Muista, että verkostoituminen ei ole koskaan yksisuuntaista. Sinä voit nojata verkostosi tukeen ja apuun esimerkiksi työnhakutilanteissa, mutta samalla sinun itsesikin on oltava valmis ja kiinnostunut auttamaan kaikkia verkostossasi olevia aina tarpeen tullen.  

Voisiko yksi uuden vuoden lupauksistasi olla vaikka se, että tänä vuonna kasvatat omaa verkostoasi, edes vähän? Kenenkään ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta – pienetkin askeleet riittävät. Aloita vaikka osallistumalla virtuaaliseen DuuniDayhin.  Muistathan myös, että LUT & LAB urapalvelut auttavat sinua verkostoitumisen lisäksi muissakin omaan uraan ja työnhakuun liittyvissä asioissa? Koko palvelutarjontamme löytyy nykyisin JobTeaserista. Tervetuloa mukaan! 

Onnellista alkanutta vuotta toivottaen,

LUT & LAB urapalvelut

Jaa:

Lisää luettavaa