LUT-yliopiston ylioppilaskuntaan (LTKY) kuuluu 7 800 LUT-yliopistossa opiskelevaa perus- tai jatko-opiskelijaa Lappeenrannassa, Lahdessa, Turussa, Kouvolassa sekä Mikkelissä. Mahdollistamme odotukset ylittävän opiskelijakokemuksen ja tuemme opiskelijan kasvamista positiivisen muutoksen voimaksi yhteiskuntaan. Kompakti työyhteisömme toimii kahdella kampuksella Lahdessa ja Lappeenrannassa.
Jäsenpalvelukoordinaattori vastaa LTKY:n jäsenpalveluista Lahdessa ja toimii linkkinä ylioppilaskunnan ja kiltojen sekä yhdistysten välillä. Jäsenpalvelukoordinaattori vastaa LTKY:n vuokrattavien tilojen varauksista sekä tilojen kunnosta. Tehtäviin kuuluu myös ylioppilaskunnan kaluston, kunnosta huolehtiminen. Lisäksi jäsenpalvelukoordinaattori avustaa hallitusta ylioppilaskunnan tapahtumien järjestämisessä ja toimii ylioppilaskunnan jäsenpalvelupisteellä. Työ sijoittuu Lahden kampukselle.
Edellytämme:
- Innokasta asiakaspalveluasennetta
- Tarkkuutta numeroiden ja paperien kanssa
- Itsenäistä otetta työskentelyyn
- Halua pitää paikat hyvässä kunnossa ja pyörät pyörimässä
- Kykyä työskennellä monimuotoisessa ja joskus nopeasti muuttuvassa työympäristössä
- Englannin- tai suomenkielen hyvää osaamista
Eduksi katsomme:
- Tapahtumajärjestämiskokemuksen
- Asiakaspalvelukokemuksen
- Sekä englannin, että suomen kielen hyvän hallinnan
Jäsenpalvelukoordinaattorin tehtävä on toistaiseksi voimassaoleva ja tehtävän laskennallinen työaika on 20 h/vko. Työsuhteessa sovelletaan ylioppilaskuntien työehtosopimusta ja palkka muotoutuu noudattaen palkkaryhmän II raameja, ollen 945,32 €/kk + mahdolliset lisät. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työsuhde alkaa 15.8.2025.
Pyydämme toimittamaan PDF-muodossa vapaamuotoisen hakemuksen ja ansioluettelon keskiviikkoon 9.4. mennessä osoitteeseen [email protected]
Lisätietoa hakumenettelystä ja tehtävästä antaa:
LTKY:n toiminnanjohtaja
Arttu Kaukinen
044 293 8818.