Haku ensi vuoden parhaaseen porukkaan, LTKY:n hallitukseen 2025, on nyt avoinna! Haku on auki ma 11.11.- su 24.11.2024.
LTKY:n hallitus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua poikkitieteelliseen yhteistyöhön, vaikuttaa koko yhteisömme laajuisesti sekä olla mukana kansallisen tason toiminnassa ja vaikuttamisessa mm. muiden ylioppilaskuntien kanssa. Kokemusta hallitustoiminnasta ei välttämättä tarvita, sillä innokkuus tehdä asioita yhteisen hyvän eteen ja halu oppia uutta vievät jo pitkälle! Hallitusvuoden aikana pääset osaksi erilaisia verkostoja, pääset kehittymään eri osa-alueissa sekä tuomaan omia ideoitasi esiin isolle yleisölle.
Hallitukseen haetaan yhteensä 8 hallituslaista, joiden pääpesteihin lukeutuvat varapuheenjohtajuus, viestintä, sosiaalipolitiikka, koulutuspolitiikka, lappeen Rantojen tapahtumat ja kulttuuri. Lahdessa hallituslaiset vastaavat mm. tapahtumista, kulttuurista, jäsenpalveluista, edunvalvonnasta ja hyvinvoinnista Lahden kampuksella. Lahdessa työnjako muotoutuu mahdollisten uusien hallituslaisten toiveiden mukaisesti.
Hallituspesteistä pääset kuulemaan lisää Lappeenrannassa tiistaina 19.11. klo 14–16 Yo-talon yläkerran Yo-Studiossa sekä Lahdessa torstaina 21.11. klo 16–18 Sloungessa. Lisäksi kuluvan vuoden hallituslaiset esittelevät pestejään Instagramin storyissa (@ltky_insta) tämän ja ensi viikon aikana. Hallitusesittelyt löytyvät tämän jälkeen tallennettuina profiilin kohokohtien ”Pestiesittelyt” -kohdasta. Hallitustoimintaan liittyviä kysymyksiä voi myös kysyä meiltä viestillä tai tulla kysymään paikan päällä.
Hallitukseen haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus LTKY:n toiminnanjohtajalle Arttu Kaukiselle osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Hallitushakemus”. Lähetäthän hakemuksesi viimeistään sunnuntaina 24.11.2024 klo 23.59.
Hallitushakijoiden paneeli järjestetään maanantaina 25.11.2024 klo 16–18. Paneelin tila ilmoitetaan myöhemmin. Hakijat myös haastatellaan erikseen hallituksen muodostajan toimesta. Uusi hallitus valitaan edustajiston kokouksessa tiistaina 3.12.2024. Ehdolle voi myös asettautua vielä edustajiston kokoukseen asti, mutta tällöin hallituksen muodostaja ei välttämättä ehdi haastatella sinua.
Hae nyt ja lähde mukaan yhteen opiskelijaelämän hienoimmista vuosista!